Dakar Rally

Dakar-ralli tai kuten se aiemmin tunnettiin nimellä Pariisi-Dakar-ralli, on yksi vaativimmista ralleista, jota on ajettu vuodesta 1979 erämaaolosuhteissa. Nykyisin ralli ajetaan pelkästään Etelä-Amerikassa. Reitti pitää sisällään kaikenlaisia keliolosuhteita kuten erämaata kivineen ja kuoppineen, polttavia dyynejä ja aavikko- ja savanniteitä, jotka eivät missään parhaassa kunnossa ole. Sarjoja on niin autoille, moottoripyörille kuin kuorma-autoillekin, ja yleensä kisaa hallitsevat suurimmat tehdasvalmistajat ja tunnetuimmat kuskit, vaikkakin vuosittain on mukana monia yksityistallejakin.

Kisassa saa käyttää suunnistuksessa apuna GPS-järjestelmää, mutta vuodesta 2007 tämän käyttöä hieman rajoitettiin, eikä se enää kerro kilpailijalle ilmansuuntia eikä sitä, minne pitäisi mennä. Ainoastaan siinä tapauksessa, että kilpailija on kolmea kilometriä lähempänä reittipistettä, se antaa infoa ajo-ohjeista, tankkauspaikoista tai jos jollakin alueella on nopeusrajoitus käytössä. Reitin varrelle on myös piilotettu pisteitä, jotka kisaajan tulisi löytää ja ajettava tällaisen pisteen tarpeeksi läheltä, jotta ei tulisi aikarangaistusta.

Kilpailun ajankohta on yleensä tammikuun ensimmäisellä puoliskolla ja se kestää noin muutaman viikon. Tämän vuoden kisa alkoi tammikuun viides päivä Rosariosta, Argentiinasta ja päättyi tammikuun 18.päivä Chileen, Valparaisoon. Matkan aikana oli 13 etappia, ja yksi päivä oli varattu kokonaan lepäämistä varten. Kolmas maa, josta kisa meni ohi, oli Bolivia. Yksittäisen kisapäivän kilometrit olivat pitkiä, ja autoluokassa lyhin ajettava matka oli 451km, pisin jopa 911km. Eikä kuolon uhreilta vältytty tänäkään vuonna kisassa, kun 50-vuotias kokenut moottoripyöräilijä Eric Palante löydettiin kuolleena viidenneltä etapilta hän ajettuaan vain 143km. Myöskin kaksi kuolonuhria vaati, kun argentiinalainen uutisryhmä tipahti rotkoon.

Autosarjan voittajaksi tänä vuonna tuli espanjalainen Nani Roma, toiseksi kisan moninkertainen voittaja Stephene Peterhansel Ranskasta ja kolmanneksi selviytyi Qatarin Nasser Al-Attiyah. Kisassa on myös nähty aikoinaan suomalaistakin väriä, silloin vielä kun kisaa ajettiin Afrikan mantereella. Ari Vatanen on kisan voittanut neljä kertaa vuosina 1987,1989,1990 sekä 1991. Myös toinenkin suomalainen, Juha Kankkunen, on Dakar-ralliin voittoon kaasuttanut vuonna 1988.