Neste Oil Rally

Neste Oil Rally tai Jyväskylän suurajot, kuten jotkut tuppaavat vieläkin kutsua vaikka nimenvaihdosta on jo jokunen vuosi aikaa, on yksi rallin MM-sarjan osakilpailuista. Kisaa on Jyväskylässä käyty jo vuodesta 1951 asti, mutta aivan kaikkia vuosia se ei ole MM-sarjassa ollut mukana. Ensin Neste Oil Rally on EM-rallin osakilpailu vuodesta 1959, sitten mukana valmistajien MM- sarjassa vuodesta 1973 kunnes viimein alettiin kisaamaan kuljettajien MM-pisteistä vuonna -79, ralli vakiinnutti paikkansa myös siinä.Onko sitten hienoista kotikenttäetua, että Neste Oil Rallyn on voittanut suomalainen kuljettaja useammin kuin ulkomainen? Tiedä siitä, mutta siitä asti kun MM-pisteitä alettiin jakamaan, on suomalainen seisonut palkintopallilla yhteensä 27 kertaa. 80-luvulla rallia hallitsivat sellaiset nimet kuin Markku Alen, Ari Vatanen, Hannu Nikkola ja Timo Salonen. 90-luvun Neste rallyn menestyjiin kotimaassa lukeutuvat Juha Kankkunen sekä Tommi Mäkinen. 2000-luvulla ranskalaisia kilpakumppaneita haastoivat Marcus Grönholm ja Mikko Hirvonen. Viimeisin suomalainen voittaja on Jari-Matti Latvala, joka on myös iskussaan kuluvallakin rallikaudella ja johtaa tällä hetkellä sarjaa kahden kisan jälkeen. Jos jotakin suomalaista kannattaa pitää silmällä vedonlyöntiä silmällä pitäen, niin juurikin Latvalaa. Kisahan siis ajetaan tänä vuonna 31.heinäkuuta-3.elokuuta välisenä aikana, ja kisan tullessa lähemmäksi löydät Betsafelta viimeisimmät kertoimet tulevaa kisaa kohti.Jos Latvala jatkaa samalla linjalla ilman sen suurempia epäonnistumisia, voi hänellekin alkaa MM-rallin voittajaviittaa sovittelemaan päälle. Viime vuoden voittaja koko MM-sarjassa oli Ranskan Sebastien Ogier, joka myöskin voitti Neste Oil Rallyn vuosimallia 2013, ja hän on myös tänä vuonna ollut iskussaan ja tällä hetkellä kisan kakkospaikalla. Toki toivoisimme kisassa saatavan taas muutaman vuoden tauon jälkeen myös suomalaisvoittajan.Myöskin Norjan Mads Östberg on tavoittelemassa rallin osakilpailuvoittoja. Kyseessä on vielä kohtuullisen nuori rallikuski, jolla taatusti voiton nälkää vielä on, ja uransa huippuhetkiin kuuluu mm. Portugalin rallin voitto vuonna 2012.Toinenkin norjalainen kartturinaan on valmiina tavoittelemaan Neste Oil Rallyn voittoa eli Andreas Mikkelsen. Ikää herralla on tänä vuonna 25 vuotta eikä yhtään kisavoittoja vielä tilillään, erikoiskoevoittojakin vain yksi, joten varmasti voiton ja näyttämisen halua piisaa myös tällä kaverilla.